Nyt ollaan korvessa
Lennot meni mukavasti ja saavuttiin tanne Pohjois-Sumatran paakaupunkiin Medaniin. Kello oli jotain 5, kun paastiin lentokentalta ulos. Taksilla bussiasemalle, bussilla toiselle bussiasemalle ja siita sitten loydettiin Bukit Lawangiin menevaan bussiin ystavallisen paikallisen miehen avustuksella. Han lahti toiselta bussiasemalta meidan mukaamme varmistamaan, etta paastaan oikeaan bussiin. Kiitoksia vain!
Itse Medan oli sitten suht ruma paikka. Kaikki rakennukset olivat todella huonossa kunnossa. Maalia ei ollut pinnassa muualla, kuin moskeijoissa, taloja oli haljennut ja romahtanut. Katulamput pimeina, liikenne kaoottista ja melu aivan sietamaton. Ihmisistakin jai hieman outo kuva. Ystavallisen miehen ja epatoivoisten kauppiaiden lisaksi nain yllattavan paljon nuoria punkkareita. Yksi tuli juttelemaan meille Nirvanasta ja sen semmoisista ihan fiiliksissa, ehka jopa jotenkin epanormaalin innokkaasti. Noh, synkka paikka, synkat huvit.










