Mika paiva!

Sumbawa Besar Travel Blog

 › entry 7 of 49 › view all entries

Alotetaan nyt siita, kun herattiin 02.30 2700 metrista Lombokin saarelta Mt. Rinjanin rinteelta.

Eli lahdettiin valloittamaan Mt. Rinjanin huippua 03.00. Oli aivan pilkkopimeata, kylma ja kiva pikku tuuli siihen paalle. Itseladattava taskulamppuni (sellanen veivattava) oli aika huono tallaseen toimintaan. Onneksi siina viiden aikoihin alkoi nakemaan ilman lamppuakin. No paastiin sitten huipulle ja fiilis oli ihan mahtava. Aurinkokin nousi juuri sopivasti, kun otin viimeiset askeleet huipulle. Siita se tuskien taival vasta alkoikin.

Lahdettiin valumaan alaspain ja syotiin aamupala sitten viemeisimmalla leiripaikallamme. Varpaissa tuntui todella pahalta tuo 1 km:n alastulo, mutta pieni tauko teki hyvaa. Siita ei sitten ollut kuin 7 tunnin alamakikavely edessa.

Ilmeisesti trekkikenkani eivat olleetkaan ihan taydellisen sopivat. Alastulo sattui varpaisiini aivan mielettomasti. Kipu paheni ja paheni vain ja olin helpottunut aina kuin nain pienenkin ylamaen edessa. Viimeisimmat kaksi tuntia jouduin irvistelemaan joka askeleella. Luulin jopa varpaiteni murtuneen jossain vaiheessa, mutta mikaan muu ei siihen siina tilanteessa auttanut, kuin menna alaspain. Tuska oli aivan kamala.

Maisemathan oli aivan mielettomia ja tuntui jotenkin tosi hyvalta tallustella loputtoman nakoisessa heinikossa pienena miehena keppi kadessa. Tahan aikaan taallapain odotellaan sadekautta, joten luonto on tosi kuiva. Nahtiin pari ihan reilun kokoista maastopaloa ja yhden lapi juoduttiin juoksemaankin. Hiukan pelotti, mutta hengissa selvittiin.

Paastiin sitten alas ja muu ryhma jo odottelikin kaupan kulmilla meita. Kavin ostamassa limpparia, sain kengat pois jalasta ja paasin hieman hengahtamaan 10 tunnin kavelyn jalkeen. AAAAH. Tama jo levannyt ryhma oli sitten sita mielta, etta hypataan samantien sillipurkkiautoon jatkamaan matkaa. Meinasi jo hieman alkaa kiehumaan, kun ei saanut minuuttia kauempaa nauttia hyvasta, erittain hyvasta olosta. Elkaa hyvat ihmiset kiirehtiko! No ei siina mikaan muu taas auttanut kuin hyppaa autoon ja jatkaa matkaa.

Puoli tuntia sillipurkkiautossa ja sitten auto vaihtui kunnon maasturiin, milla paastiin sitten Lombokin toiselle puolelle satamaan. Nama kyytijarjestelyt oli sovittu jo etukateen. Paastiin sitten satamaan odottelemaan Sumbawanin lauttaa.

Tama oli kaikille ensimmainen uusi tuntematon paikka talla reissulla. Itselle tuli ainakin sellaienn olo, etta mitas nyt tehdaan? Kello oli varmaan jotain kolme paivalla ja tunti siina sitten jouduttiin lauttaa odottamaan. Ei taidettu satamassa nahda yhtakaan valkoihoista ihmista ja se tuntui aika oudolta. Satamassa joku mies tuli kaupittelemaan jotakin bussihassakkaa, mutta mehan leimattin se heti ukottajaksi eika ostettu silta mitaan. Olis pitany sittenki ostaa..

Hypattiin lauttaan, jolla kesti sitten muutama tunti siina naurettavan lyhyessa merimatkassa. Noh, tallasta tama on. Ei pida ajatella matkaa kilometreina vaan vain ja ainoastaan aikana. Pimea oli siis jo kerinnyt tulla kun paastiin Sumbawanin saarelle. Sitten alettiin miettimaan, etta mitenkas sita paasis tuonne saaren paakaupunkiin Sumbawan Besariin.

Bussihassakka kun oltaisiin silta miehelta ostettu, oltaisiin paasty suoraan bussiin odottelemaan, mutta mutta.  Bussit lahti tosi nopeasti siita satamasta menemaan, eika tosiaankaan keretty menna kyselemaan joskos mahtuis kyytiin. Satama jai aivan autioksi. Siina alettiin sitten kyselemaan ihmisilta, etta mitenkas tasta nyt paasis menemaan ja pari ukottajaa sielta sitten iski. Olisivat heittaneet meidat autolla muutaman tunnin ajomatkan jollain tyyliin sadalla eurolla. No thanks. Kaytiin sitten joltain virkailijoilta kyselemassa, etta onko taalla takseja tai jotain vaastaavaa ja riivaajalauma seurasi tietenkin perassa. Virkailijat ja ukottajat puhuivat Indonesiaa keskenaan ja taman jalkeen ei kuulemma ollut muuta vaihtoehtoa kun ottaa taksi. Istahdettiin siina sitten miettimaan tilannetta ja hoyrya alkoi noudemaan jokaisen paasta. "Ois ihan kiva paasta jossain vaiheessa johonkin paikkaan missa voi suihkuttaa ja nukkua"

Siina istuskellessa huomasimme yhtakkia, etta vahan matkan paahan alkoi jotain ihme busseja keraantymaan. Sinne sitten kyselemaan ja loydettiin kuin loydettiinkin bussi, joka oli menossa Besariin. JEE! Bussi tais maksaa 40.000, kun yksityistaksi olisi maksanut yhteensa miljoonan. Aika nopeasti siina kyydissa sitten sammui ja herasin yhdentoista aikaan illalla kattelemaan maisemia ja odottelemaan perille paasya. Siina tuli aivan mahtava olo. Mietin mita sina paivana oli kerennyt tapahtua ja mita oli tullut koettua. Eli siis heratty 02.30 valloittamaan tulivuori ja laskeuduttua se alas. Matkustettu lautoilla sun muilla aivan rahjaisena ja haisevana tietenkin. Istun bussissa, jossa ei muita lansimaalaisia ole. Olemme taysin (meidan tunteman) sivistyksen ulkopuolella, missa ei valkoista miesta kovin useasti nay. Mahtavaa! Tosiaan tama Sumbawanin saari taitaa olla yksi koyhimmista, ellei sitten jopa se koyhin osa Indonesiaa. Fiilis oli aivan mieleton, mitas tanaan on tullut tehtya?

Vietettiin taalla sitten kaksi yota ihan leposyista. Kaikki oli suhteellisen rikki tuosta trekkaamisesta. Ei millaan oisi voinut lahtea heti seuraavan paivan jatkamaan matkaa. Ei tutkittuu tata paikkaa kylla yhtaan. Mutta nahtiin me sentaan yksi lansimaalainen supermarketissa!

Join TravBuddy to leave comments, meet new friends and share travel tips!
Sumbawa Besar
photo by: vivien_huang