AsiaJapanTokyo

Kita-Kamakura & Kamakura

Tokyo Travel Blog

 › entry 13 of 20 › view all entries

 

Aamupalan syötyämme menimme metrolla Shimbashiin ja sieltä junalla Kita-Kamakuraan. Metrolle kävellessämme näemme joka päivä yhden hotellin lähellä olevan rakennuksen edessä olevia ihmisen kokoisia sarjakuvahahmoja (patsaita).

 

Loppuviikolle on sadetta luvassa. Tai oli alkuviikollekin, mutta oikein hyvät kelit on silti ollut.

 

Adapteri toimii muuten sittenkin ja saadaan kameran akku ladattua.

 

Onneksi Timolla on parempi olo. Sillä nousi tuossa parina yönä kuume, mutta päivällä on särkylääkkeen voimalla jaksanut liikkua. Yksi ilta se nukkui jo ennen oikeasti unille menoa ja valvoi, kun minä rupesin nukkumaan. Kuulin unen läpi, kun Timo katsoi töllöä ja keksi ääneen itse ihmisten repliikit ja nauroi sitten niille. Kaikki tv-lähetyksethän täällä dupataan, joten ei ole mitään hajua, mitä töllössä sanotaan. Kuumetta taisi olla aika paljon, kun oli aivan tulessa. Lisäksi oli juonut pienen pullon whiskiä, kun ajatteli, että se polttaisi pöpöt kurkusta.

 

Meidän huoneen piti olla savuton, mutta ei se olekaan. Onneksi siellä ei kuitenkaan haise. Huoneessa on kielto, että sängyssä ei saa polttaa.

 

Loppuloma tuntuu aina olevan alkulomaan verrattuna virkeämpi ja parempimielisempi, kun aikaero ei enää vaivaa.

 

Ennen metroon menoa ostimme postista postimerkkejä kortteihin. Postikortit saa kuitenkin jostain toisesta postista, ei tästä, missä me käytiin…

 

Tässä junassa istuessa näkee hyvin samalla maisemia: on kalastajia, lapsia pelaamassa pesäpalloa.. Pilvenpiirtäjiä on vielä kaukanakin kaupungista. Matkalla näimme ihan tavan asutusta, kerrostaloja ja pienempiäkin taloja ihan vieri viereen. Talojen välissä on todella pienet välit asutusalueella. Noin 5 cm pahimmillaan. Kaukana kaupungista näkyy olevan myös kaksikerroksisia omakotitalon näköisiä rakennuksia. Omakotitalon omistaja on kuitenkin Japanissa harvinaisuus. Sähköjohtoja on joka paikka täynnä. Tokion ja Kita-Kamakuran välillä ei asutus harvene kertaakaan. On mahdotonta tietää, mistä kohtaa Tokio loppuu ja Kita-Kamakura alkaa.

 

Juna Tokiosta Kita-Kamakuraan maksaa yhdeltä hengeltä yhteen suuntaan vajaa 5 €. Sinne päästyämme juna pysähtyi Kita-Kamakuran päätien päähän ja siitä pääsi suoraan kävelemään päätielle. Mitään asemaa ei ollut.

 

Nähtävyydet on sijoittuneet kätevästi päätien varrelle molemmille puolille pitkin matkaa.

 

Ensin oli vuorossa Sam-mon pääportti ja siellä Sembutsu-jo temppelialue. Luulin aluksi, että se on vain nähtävyys, mutta kyllä siellä ihmisiä asui. Tänne oli kuitenkin sisäänpääsymaksu.

 

Näimme jousimiehiä harjoittelemassa ampumista. Heillä oli todella rauhalliset ja hitaat liikkeet. Ja he valmistautuivat henkisesti kauan yhden nuolen ampumiseen. Siellä oli kauniit bambuportit pihassa. Rakennuksen kyljessä lukee kyltissä: Zen Spirit School. Naisetkin ampuivat siellä. Kaikilla on japanilaiset puvut, löysät vaatteet. Sukissa on pottuvarpaalle oma osa  ja kenkinä puuläpyskät.

Näimme myös Butsu-den –rakennuksen. Ja seuraavassa rakennuksessa oli iso buddha. Rakennuksen pihassa oli hautoja, joille oli jätetty paljon kolikoita.

 

Kun meni sivummalle, ympäröi vanhaa hautuumaata kallio ja siinä oli ihmeellisiä aukkoja; yhdestäkin olisi hyvin mahtunut kävelemään. Hautausmaalla joku siivooja lakaisi maata. Temppelialue oli kuin pieni kylä.

 

Kävelimme portaita pitkin korkealle katsomaan Oshagen kansallista aarretta, mikä oli suuri kello, mitä on joskus aikoinaan jymäytetty tukilla, jotta kellosta saataisiin ääni kuulumaan.

 

Näimme myös Enkakuji-Bentendon.

 

Temppelialueella oli myös parkkipaikka, missä oli paljon uusia autoja. Ei sopinut tuohon muuten niin vanhaan kuvaan.. Joka puolella uusi ja vanha näkyy kohtaavan.

 

Ihmiset pudottelevat temppeleissä oleviin syöttökaukalon näköisiin puulaatikoihin rahaa. Niissä on pieni railo keskellä, mistä kolikot sujahtaa sisään.

 

Vuorta näkyy temppelialueen ympärillä myös. Sinne näkyy menevän mielenkiintoisia portaita.

 

Näimme yllätykseksemme myös päiväkodin. Sieltä kuului pianon ääni ja laulamista.

 

Lähtiessämme takaisin pääkadulle näimme, että alueella on sekä perinteisiä japanilaisia taloja sekä moderneja taloja, missä ihmiset asuvat.

 

Menimme syömään ravintolaan, jossa istutaan lattialla. Pöytä on hyvin matala, mutta ei sentään lattiatasossa. Sellaisiakin näkyy joissain ravintoloissa olevan. Joimme oluet ja söimme spagettia. Minä otin jälkiruoaksi juustokakun, mikä on kyllä aivan erilainen kuin Suomessa.

 

Palasimme takaisin pääkadulle ja menimme Jochi-ji temppelialueelle. Siellä oli joitain taloja, hautausmaa, hämähäkkejä. Vaikuttavia paikkoja. Temppeleissä on aivan oma hajunsa. On varmaan peräisin suitsukkeista. Yhdessä temppelissä oli kolme patsasta, jotka kuvastivat menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta.

 

Näimme kartasta, että metsässä on vähän matkan päässä vielä joku temppeli. Lähdimme kävelemään polkua pitkin. Osoittautuikin, että kartta hieman vääristi matkan pituutta, se olikin pidempi kuin luulimme.

 

Vastaan tuli japanilaisia, jotka tervehtivät japaniksi ystävällisesti hymyillen ja me tietysti takaisin. Alue taisi olla paikallisten lenkkipolku. Samalla kuuntelimme lintujen laulua. Oli mielenkiintoista tutustua japanilaiseen metsään. Luonto kiinnostaa meitä molempia kovasti.

 

Vihdoin pääsimme Kuzuharaoka Shrinen luo, mutta se oli  niin mitätön, etten mennyt edes kovin lähelle katsomaan. Se ei kuitenkaan juuri harmittanut, koska metsässä oli kiva kävellä.

 

Näimme haukan liitelevän taivaalla.

 

Kävelimme toista polkua pitkin hetken matkaa toiseen suuntaan, koska kyltissä luki, että korkeammalta näkisi Fujin. Lähdimme kuitenkin kävelemään takaisin, kun oli tulossa jo pimeä, emmekä tienneet, miten pitkälle olisi pitänyt vielä kävellä Fujin nähdäkseen.

Suunnistimme siis metsän läpi kylttien avulla Kita-Kamakuran päätien toista päätä kohti, missä ei oltu vielä käyty.

 

Matkalla näimme Genjiyama Parkin.

 

Kun pääsimme metsästä, tulimme omakotitaloalueelle, mitä oli mukava katsella. Japanilainen vanha mies pysähtyi neuvomaan tietä.

 

Isoon Kencho-ji temppeliin ei keritty. Sulkivat portit meidän nenän edestä. Kuvia otimme ulkoa päin. Harmi että metsässä meni niin kauan.

 

Sitten läksimme kävelemään Kamakuraan. Sinne ei ollut pitkä matka. Kamakuran ostoskadun kaupat olivat vielä auki. Niitä oli mukava tutkia. Ostimme erikoisia keksejä tuliaisiksi. Ne olivat puoliympyrän muotoisia ja todella isoja. Suht hyviäkin vielä.

 

Söin jätskibaarissa myös pallojätskiä.

 

Lähdimme junalla takaisin. Tuli pimeä ja olimme ihan väsyneitä, joten Daibutsu (jätti-iso buddha) jäi näkemättä. Junamme olikin pikajuna, todella nopea sellainen. Välillä toinen juna ajoi vieressä ja todella lähellä meidän junaa. Näytti, että välillä junien väliin ei mahtuisi edes yksi ihminen seisomaan. Nopeus ihan hirvitti.

 

Junassa ja metrossa tulen usein katsoneeksi ihmisten kenkiä. Ihmisillä on todella kauniita korkokenkiä. Ja kenkiä ylipäätään joka lähtöön. Monilla naisilla näkyy olevan seuraavanlainen asukokonaisuus: lyhyt villatakki, jossa karvareunus, kaulaliina, todella lyhyet farkkushortsit sekä bootsit. Unohdinkin jo, miten eriskummalliselta aluksi näytti tuo saappaiden ja shortsien yhdistelmä.

 

Myös koululaiset ovat pistäneet todella hyvin lämmintä päälleen yläosaan, mutta näyttää hassulta, kun alaosaa peittää todella mini hame, että hirvittää ihan, ettei vaan takapuoli välistä vilahda. Ja kun opiskelijatkin saattavat mennä suoraan kaverille koulusta tai harrastuksiin tai mihinkä nyt sitten ikinä, niin tuntuu aivan armottomalta, että heillä on niin lyhyt hame, vaikka on jo aika viileää illalla. Onkohan heillä talviajalle edes pitempää univormun hametta?

 

Poikien koulu-univormut ovat taas niin pukumaisia, että oppivat jo nuoresta tuollaiseen ”bisnespukeutumiseen”. Kamakuran lähistöllä ihmiset ei tosin olleet yhtä hienosti pukeutuneita kuin Tokiossa.

 

Naisilla on myös tosi monella hirmu suuri käsilaukku. Ja ne saappaat ja korkokengät on POP. Farkkuja täällä ei näe juuri kellään.

 

Metrossa ihmiset tuijottavat kännykkään todella pitkään. Mitä lie toimintoja siinä sitten on. Katsovatko telkkaria vai mitä.. Jokaisella on samantapainen iso kännykkä isolla ruudulla.

 

Junassa joillekin miehille taisi tulla riitaa, kun siellä oli joku ihme kahakka pystyssä, tönivät toisiaan tai jotain. Ei nähty kunnolla. Muuta aggressiivisuuteen viittaavaa emme tällä matkalla nähneetkään.

 

Kirjoja metrossa luetaan myös paljon ja tekstiä aloitetaan lukemaan kirjasta riippuen joko alusta tai lopusta. Ja karakteereilla kirjoitettunahan tekstiä luetaan vielä ylhäältä alas.

Kun pääsimme Tokioon, vaihdoimme metroon (tai junaan –olen jo ihan pihalla, millä linjalla menimme) ja menimme hotellille.

 

Söimme hotellin ravintolassa valkosipulikermaperunoita (hurjan hyviä), katkarapuvalkosipulikettoa sekä leipää. Timolle lisäksi olut, minulle cocktail.

 

Hotellihuoneessa kirjoitettiin vielä postikortit.

 

Vettä ripsii vähän.

 

Kokeilimme huviksemme vessanpöntön pidee suihkua. Seisoimme molemmat vessanpöntön vieressä. Pöntöstä tuli pitkä ”tikku” sivulta, joka rupesi suihkuttamaan vettä tosi pitkälle. Ovi kastui ja lattia. Ja Outilta pääsi kiljahdus. Naisten pideetä emme uskaltaneet testata.

 

Ennen nukkumaanmenoa katsoimme vähän töllöä. Siellä näytettiin brittiläisiä taloja ja tv:n yläkulmassa pienessä ruudussa japanilaiset ihmettelivät huoneiden kokoa ja ylipäätään kaikkea, mitä brittiläiset teki ja naureskelivat niille. Nauraessaan he laittavan käden tosi usein aina suun eteen. Japanilaiset juontajat ovat kovin eloisia ja ihailevat asioita kovaan ääneen.

 

 

 

Yksityiskohtia ja Japanin havaintoja:

 

-         Japanilaiset tupakoivat joka paikassa, sisällä ja jopa autoissa.

-         Lapset käyttäytyvät täällä tosi hyvin.

-         Täällä tuntuu olevan todella monella länkisääret. Miksi ihmeessä?! Ja onko se todellista, vai olenko minä nähnyt harhoja?

-         Näimme myös punttisalin ja yhden tosi lihaksikkaan bodarin. Yleisesti japanilaisilla on hyvin pienet lihakset.

-         Ihmiset tulee täällä usein kysymään oma-aloitteisesti, tarvitaanko me apua –myös silloin, vaikka kysyjä ei osaisi yhtään englantia. Ja he jatkavat japaniksi neuvomista, vaikka varmasti huomaavat, ettemme ymmärrä japania. Japani on kyllä ihanan kuuloinen kieli ja sen lausuminen sujuu suht hyvin suomalaiselta.

-         Metroasemalla yhden miehen tehtävänkuvaan kuuluu metroaseman kaiteiden puhdistaminen. Siinä hänelle riittääkin varmasti koko päiväksi tekemistä. Kaiteet tuntuvat olevan noin yleisestikin tosi puhtaat.

-         Kadulla jaetaan vessapaperia ja käsipaperia ilmaiseksi. Monissa vessoissa kun ei ole kumpaakaan tarjolla, vaikka itse olemmekin sattuneet usein sellaisiin, joissa ainakin vessapaperia on tarjolla. Ja silloin kun ei ole ollut, on minulla matkassa nenäliinoja.

-         Täällä ei näy maassa eikä kaduilla edes tupakan tumppeja eikä purkkaa. Tapana on, että roskat viedään taskussa kotiin asti. Jos kodin roskia ei ole oikealla tavalla kierrätetty, roska-auto ei ota kyseisiä roskipusseja edes mukaansa. Täällä ei roskapusseja ja –säkkejä näy joka talon edessä maassa, kuten Kiinassa.

-         Kukaan täällä ei syö ja kävele samaan aikaan tai edes pure purkkaa kävellessään. En ole kyllä tainnut edes nähdä ketään paikallaan syömässä purkkaa.

-         Täällä hotellihuoneet ovat todella pieniä. Minä yletän hotellihuoneemme kattoon.

-         Täällä liikkuessa huomaa myös selvästi, miten paljon vähemmän täällä on lapsia kuin Suomessa.

-         Karkkia täällä ei ole paljon myynnissä. Suomi ja esim. Prisman karkkihylly on siihen verrattuna karkkitaivas.

-         Polkupyöräilijöitä on myös tosi vähän, moottoripyöriä ja skoottereita taas jonkin verran. Autoja on paljon, mutta metrolla kulkee varmasti suurin osa.

-         Junassa ja metrossa kännykät näkyvät olevan kaikilla äänettömällä.

-         Olemme nähneet pari tummaihoista, länsimaalaista ja arabia. Aika vähän kuitenkin. Ja hekin luultavasti asuvat Tokiossa.

-         Japanilaiset lukevat englantia paremmin kuin kuuntelevat. Näyttäessäni yksi kerta taksikuskille japaniksi kirjoitettua paikan nimeä (ei siis karakteereilla), tavasi kuski ääneen paikan nimen. Eli myös länsimaalaisilla kirjaimilla kirjoitetut japanilaiset sanat näyttävät myös tuottavan hankaluutta.

-         Perinteisiä japanilaisia pukuja ollaan nähty vain muutaman naisen päällä. Käytetäänköhän niitä maaseudulla enemmän?

-         Kolikoita on tosi monia erilaisia. Osassa on reikä keskellä. Kolikoita kertyy hurjan paljon, mutta onneksi niitä saa tungettua juoma-automaatteihin.

-         Tässä Japanin arkeologiset kaudet:

o       Late Paleolithic period

o       PreJomon (Paleolithic) period

o       Jomon period

o       Yayoi period

o       Yayoi-Kofun period

o       Kofun period (200 A.D.)

o       Kofun period

o       Kofun period

o       Nara period

o       Heian period

o       Late Heian-Muromachi period

o       Momoyama-edo (daimyo) period

Join TravBuddy to leave comments, meet new friends and share travel tips!
Tokyo
photo by: maka77