Sungei Buloh wetland reservessä krokotiilien pelkäämistä ja Orchard roadin jouluaatto

Singapore Travel Blog

 › entry 8 of 17 › view all entries

 

Aamupala hotellilla. Hyvän joulun toivotukset puolin ja toisin ja sitten matkaan.

 

Kävelimme Bugisin metrolle. Jurong Eastilla vaihdoimme Kranjiin, josta bussilla Sungei Bulohin wetland reserviin. Auttoi kovasti, kun olin ottanut etukäteen selvää busseista ja nähtävyyksistä. Ei mennyt siihen turhaa aikaa.

 

Bussissa istuessa havainnoin ja pohdiskelin seuraavaa:

 

Kerrostaloissa on korkealla talon numerot jättinumeroilla. Monet kuivaa vaatteitaan ikkunoista työnnettävien keppien / putkien päällä. Kaikki asuinkerrostalotkin ovat pilvenpiirtäjiä. Meidän hotellissa on 19 kerrosta. Ihan viihtyisä on.

 

Metro menee maan alla (keskustassa) ja päällä.

 

Singapore on todellakin oikea sulatusuuni: kiinalaisia ym. aasialaisia, munkkeja, arabeja, malaijeja, intialaisia, turisteja jne. Täällä käy vissiin paljon suomalaisia, kun myyjät tunnistavat puheesta, että ollaan Suomesta. Me nähtiin kuitenkin vain yksi suomalainen perhe. Monenlaista huoltohenkilöstöä on paljon. Kaksi miestä oli esim. ajamassa jo valmiiksi lyhyttä nurmea. Monet näistä huoltomiehistä ovat arabeja.

 

 Näimme kuumailmapallon ilmassa. Ilmeisesti testasivat, onko vielä liian tuulista.

 

Näimme samanlaisen yleisen ulkopunttisalin kuin mitä näin Kiinassa, mikä näytti lasten leikkipaikalta.

 

Tavaroiden unohtamisesta muistutetaan joka paikassa ja metrossa pyydetään matkustajia ilmoittamaan sinne jätetyistä tavaroista. Sakkoja täällä saa monenlaisista asioista:

 

  • 5000 S$ (2500 €)syttyvät / tulenarat aineet
  • 1000 S$ (500 €) tupakointi kielletyillä paikoilla
  • 500 S$ (250 €) syöminen ja juominen kielletyillä paikoilla, kuten yleisissä kulkuneuvoissa
  • 500 S$ purkan syöminen
  • 500 S$ sylkeminen
  • 500 S$ kukkien kerääminen
  • 500 S$ hissistä pissiminen

 

Joka paikassa on ilmoitus, että varkaudet ilmoitetaan heti poliisille. Siistiä täällä onkin; ei ole purkkaa joka paikka täynnä. Joku turisti näytti kyllä syövän purkkaa lentokentällä.

 

Täälläkin ihmiset tuijottaa, muttei niin pahasti kuin Kiinassa. Taksikuski kertoi, että täällä ollaan tosi suvaitsevaisia eri uskontojen ja kulttuurien suhteen. Englanti on käyttökieli, kun täällä asuu niin monenkielisiä asukkaita.

 

Timo kävi juoksulenkillä ennen matkaa ja nyt sen jalka on ollut joka päivä todella kipeä. Särkylääkkeellä jaksaa liikkua, välillä paremmin, välillä huonommin.

 

Metsät näkyy olevan tosi vaikeakulkuisia.

 

Täällä on sekä Kiinasta tuttuja kyykkyvessoja että normaaleja pönttöjä.

 

Buddhia on joka paikassa ja niitä on sijoitettu eri paikkoihin.

 

Tänään on viileämpi ilma kuin eilen, ei niin ahdistava. Silti on kuumuuden takia hieman vaikea hengittää ennen kuin tottuu. Vaikkei täällä edes mitenkään järjettömän kuumaa ole.

 

Kurkku on mulla yllätys, yllätys kipeä. Meillä hotellihuone on laitettu mahdollisimman lämpimäksi ja sitten siivooja vetää jäätävän ilmastoinnin aina päälle. Onneksi vain alkuviikosta, kun aina laitettiin ilmastointi pois ja lämmitys täysille. Taisi ymmärtää. Peitto on tosi ohut ja minä tietty ihan jäässä. Mulla onkin paljon päällä nukkuessa. Ei oo ihmekään, kun sairastun aina reissussa, kun ulkona on todella hikinen, kuuma ja kostea ja sisällä joka paikassa (esim. taksit) on ilmastoitu jäätäväksi.

 

Metrokartassakin on sikin sokin paikkojen nimiä sekä kiinaksi että enkuksi. Ja tiet ovat joko kiinaksi tai enkuksi tai sitten nimi alkaa kiinaksi, mutta loppuun sanaan road.

 

Myös täällä on leijonapatsaita joidenkin ovien edessä, kuten Kiinassa.

 

Liikennettä on paljon, muttei se ole liian kaaosmaista. Liikenne on vasemmanpuoleista.

 

Täällä kaikki rakennetaan ylöspäin, kun muuten ei ole tilaa. Mitenkähän on syntyvyyden säätelyn laita täällä tulevaisuudessa?

 

Sungei Buloh:ssa varoitettiin moneen kertaan kylteissä krokotiileistä. Merkatuilta poluilta ei saa poiketa, mutta krokot voi tulla merkatuille poluillekin. Silloin pitää vaan olla hiljaa ja perääntyä varovasti. Molemmilla oli ihan vainoharhainen olo; kaikki kivet ja tukit vedessä näytti krokoilta. Pienikin liplatus tai rasahdus säikäytti. Onneksi yhtään ei tullut vastaan. Kaukaa katsottuna oltas kyllä haluttu nähdä.

 

Näimme nokkakaloja, oravia, lintuja, ötököitä, mudskeepers •kaloja, jotka näytti liskon ja kalan risteytykseltä. Siellä oli oikein hyvät polut. Kaskaiden siritys metsissä oli tosi kova. Roskia oli vedessä ja tänne tullessa tien pientareilla. Mitä kauempana keskustasta, sen roskaisempaa ja muutenkin epäsiistimpää. Täälläpäin tuntuu asuvan myös enemmän arabeja.

 

Sungei Buloh:n poluilla kulkiessa liaanit ja oksat tarrasivat kiinni kenkiin muutaman kerran. Reiteillä oli Observation hide •paikkoja, joissa pystyi istumaan puumajassa ja havainnoida luontoa. Näimme simpukoita mudassa. Paikka oli pieni pettymys, mutta silti ihan kiva.

 

Kävelimme reitti ykkösen.. Kävimme myös maisematornissa 12 metrissä (koko torni 18 m). Kookospähkinöitä oli kaikkialla maassa. Näimme tosi isoja hyönteisiä ja perhosia. Rapuja oli pesissään veden rajassa ja puissa kaikkialla, tosi isojakin. Näytti aluksi ihan tarantelloilta. Polun varrella oli myös ulkokoululuokka. Luulimme kuulevamme apinan ääniä, muttei olla varmoja. Kukkokin kiekui. Ennen kuin menimme polulle, näimme lammessa ison varaaniin ja kilpikonnia. Kiva!

 

Täällä on välillä vähän ripsinyt vettä, mutta ei satanut, vaikka piti muka olla sadekausi. Välillä on mukava lämmin tuulenvire. Oi! Ei ole liian kuuma, mut iho on silti ihan tahmea. Liikutaan tietty paljon.

 

Sitten jäimme bussia odottamaan. Nähtiin kauempaa juoma-automaatti ja lähdettiin juomista ostamaan, mutta missattiin bussi sen takia. Sitten odotettiin tosi kauan ja Timo lähti pissille jonnekin puskaan ja taas meinattiin myöhästyä. Onneksi yhdet miehet sanoi bussikuskille, et odottaa hetken, kun minä huusin Timoa kuin hullu. Kannatti silti tulla.

 

Näimme kulkukoiran, mutta kissoja enemmänkin, vaikkei niitäkään paljoa. Loppumatkan menimme metrolla ja asemalta kävellen hotellille, jossa Timo söi nuudelia ja lihaa ja minä paistettua rapupiirakkaa ja salaattia. Vaikea tottua tarjoilijoiden ”kyttäämiseen”.

 

Jurongin metroasemalta ostin muuten mekon ja shortsit. Jotkut vaatekaupat on tosi halpoja, mutta laatu on myös huonoa. Ostin silti. Käytiin myös Golden Landmark ostoskeskuksessa, joka on siis yhteydessä meidän hotelliin. Melkein kaikki kaupat olivat kuitenkin jo kiinni.

 

Syönnin jälkeen Timo nukkui ja minä tutkiskelin suunnitelmiamme. Menimme sitten metrolla Orchardille ostoksille ja joulua katsomaan. Kadulla oli hirveä tungos. Jonkin verran oli esiintyjiä, muttei paljon. Poliiseja oli paljon. Ihmisiä oli niin paljon, että kulkeminen estyi monin paikoin eikä ihmismassa liikkunut suuntaan eikä toiseen. Menimme toiselle kadulle ja Gnee Ann •ostoskeskukseen. Joka paikassa oli jättimäisiä joulukuusia. Nuorisolla oli tonttulakit. He suihkuttelivat tekolunta (vaahtoa) spraypulloista toistensa päälle ja juoksivat karkuun. Monilla oli vilkkuvia neon valokoruja.

 

Timo osti urheiluvaatteita.

 

Clarke Quessa olisi ollut brasilialaisia tanssijoita ja itsepuolustusesityksiä, mutta ei meni sinne, kun keskustassakin oli paljon näkemistä. Se liittyi kai jotenkin Mardi Gras festivaaliin. Näimme ihmispatsaita, Betlehem •rekvisiittaa, viisaat tietäjät ja  tiernapojat. Nuoret ryyppäsivät, mutta hyvin asiallisesti. Yhtäkään humalaista ei kertaakaan nähty. Joulu taitaa olla enemmänkin nuorten hauskanpitojuhla. Kukaan ei vietä joulua kotona ja se kyllä näkyi. Ainoastaan nuoret antavat toisilleen lahjoja.

 

Menimme syömään. En tiedä, oliko se kiinalainen vai japanilainen ravintola. Kokki teki ruoan meidän katsellessamme. Hän laittoi pöytämme eteen lieden päälle folion, johon laittoi valmiin ruoan. Toiset söivät tikuilla suoraan siitä, mut me laitettiin pienelle kupille ja syötiin siitä tikuilla. Hetken meni muistellessa, että kuinkas niillä syötiinkään. Ruoka oli todella hyvää. Söin valkosipulimustekalaa ja Timo tulista kanaa. Lisäksi ituja, salaattia ja riisiä. Idutkin oli hyviä. Minun oli erityisen halpa, 4 €. Joimme appelsiinimehua.

 

Vielä katselimme jouluhumua. Mutta koska kaduilla ei päässyt eteenpäin, läksimme kiertämään toisen kadun kautta kotiin. Siitä tulikin pitkä lenkki, kun katu kaartoi koko aika kauemmas eikä sivukatuja tullutkaan toiseen suuntaan. Oli kuitenkin kiva kävellä ja katsella maisemia. Olisi sen loppumatkankin vielä jaksanut kävellä, mutta mulla oli korkkarit ja Timolla jalka kipeä sekä päivän patikointi takana. Niinpä otimme taksin.

 

Orchardilla oli hirveästi jouluvaloja ja •koristeita, mutta jäin kaipaamaan enemmän esityksiä. Monilla oli pienetkin lapset mukana myöhälle asti. Vaunuja heillä ei olut eikä olisi mahtunut liikkumaankaan niiden kanssa.

 

Kun saavuimme hotellille, oli altaalta valot sammutettu, joten ei viititty mennä uimaan.

 

Kun menimme kaupungille, satoi vähän, mutta yleisesti ripsii aina silloin, kun me satutaan olemaan sisätiloissa.

 

Emme aio mennä Indonesiaan eikä Malesiaan sittenkään, kun täällä on niin paljon nähtävää.

 

 Koska hotellimme on Arab streetin lähellä, on täällä hotellilla ja lähistöllä paljon turbaanipäitä. Nuorella pojalla oli ihan kummallinen pallukkaturbaani päässä. Hän ei poistanut sitä uidessakaan.

 

Join TravBuddy to leave comments, meet new friends and share travel tips!